Tai no ihan ensin tuli Ronja. Ronja oli tyttäreni 8vuotis syntymäpäivälahja. En ihan tarkkaan tiedä mitä odotin kun ostin lapselleni ponin, mutta pikkuneiti yllätti. Rauhallinen vastaanotto, vaikka tyttö ei tiennyt mitään. Kohtuullinen innostus, lusmuilu ja nyt sitten pikkuhiljaa tuleva vastuuntapainen. Tässä kohtaa on varmaan hyvä kertoa, että vastuu shetikka Ronja-riiviöstä ja Aapo-eestiläisestä on minulla. Hummat asuu meillä kotona, maalla, korvessa, kahden hevosen tallissa ja lääniä on riittävästi.Ensimmäistä kertaa en hairahtunut hevosia haalimaan, mutta tällä kertaa edetään ihan puhtaasti ratsupohjalta ja aikaisempi ravuritausta tukee oppeineen kokonaisuutta. Kävin Ypäjällä tappamassa aikaa muutaman vuoden ja töitäkin tuli tehtyä. Toisin sanoen minulla on huomattava määrä opintoviikkoja paskan linkoamisesta ja kohtuullisen kattava käsitys siitä mitä nämä veijarit syö ja kuin he käy ja kukkuu.
Koska tässä on ollut taukoa hevostelussa useampi vuosi, niin asiat on muuttuneetkin paljon. Ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita mitä heidän hevoset syö. On ymmärretty, että heinä pitää hevosen tiellä siinä missä leipä miehen. On myös älytty, että alkuperäisrotujen hevoset ja ponit saavat läskiä ja sokeria enemmän kuin lääkäri määrää ja näin ollen sairastuvat metabolisiin oireyhtymiin, kaviokuumeeseen ja muihin, nykyään, elintasosairauksiin. Samalla on myös keksitty, että hevosen on hyvä olla ilman kengiä, asua pihatossa ja elää AINA laumassa. Nämä olisi voinut jättää keksimättäkin. Ei sillä että olisivat täysin perusteettomia, mutta suomen leveysasteilla ilman tennareita ei tarvitse talvella ihmeitä tehdä. Kengätön hevonen hiekkatarhassa on aika nopsaan jalaton hevonen. Vai onko tarkoitus olla luonnonmukainen tappiin asti ja seisottaa pellossa, jolloin näin syksyllä seisovat poikkeuksetta muniaan myöten mudassa. Pihatto on ok kun se on kunnossa, harvoin se on.
Lauma... no meillä tehdään muutama tarha lisää vaikka hevosia ei ole kuin kaksi. Leppoisasta mukavasta ja käsiteltävästä tammasta tuli viitapiru tarhassa noin tunnissa Aapon tulon jälkeen. Tiesin kyllä, ettei Ronja juurikaan kaipaa kavereita, mutta se kohtalaisen selkeä vitutus, mikä tammaan tuli, oli yllätys. Aapo taas nelivuotiaan innolla tamppaa tultajatulikiveä syöksevän muorin perässä ja viheltelee. Ronja stressaa koskemattomuuttaan, ruokiaan, kakkapaikkaansa, uninurkkaa ja Aapoa. Aapoa ei stressaa mikään. Minä stressaan Ronja ahmimista kun se yrittää vetää perseeseensä Aaponkin heinät. Tytär ei ole innostunut menemään hakemaan omaa poniaan, jolla on kyy otsassa. Mutta laumassa on hyvä olla? No ei ole pitkään.
Kun hevosia oli viimeksi, kaikilla oli omat tarhat. Tai no 1 ja 2 vuotiaat orit kylläkin talvella teki sen oman (yhteisen) tarhan ja ovatkin meidän tontilla ainoa parivaljakko, joilla on aidosti ollut kivaa yhdessä. Jos mulla olisi toinen korvataustat-märkänä ikäinen ruunareipas, niin toki olisivat kimpassa. Mutta mites sitten ne kengät siellä tarhassa? Osaavat tehdä hokeilla ison pipin ihan itse mutta kaverin takapolveen lasautettuna hokit voivat alkaa aiheuttaa aitoa vitutusta myös tarhaajassa.
Eli meillä mennään kuolaimilla, kengissä, yksin tarhaten ja karsinassa ollen. Suomeksi tästä blogista et saa tukea luonnonmukaiseen hevosenpitoon ilman rautaa. Täältä on myös turha hakea hoitovinkkejä homeopatiaan tai yrttipohjaiseen madotukseen. Kirjoitan rankasti kun homma kusee ja mulla ei ole pienintäkään tarvetta hyväksyä kommentteja piipertäjiltä. Järkevät ja nasevasti asiaa kirjoittavat kommentoijat saavat toki palstatilaa.
Mutta jos viimeinen kappale Aaposta. Aapo tuli toissapäivänä. Jos totta puhutaan niin olen ehtinyt seurustelemaan pikkumiehen kanssa tuskallisen vähän. Ostin Aapon Hiidenmaalta ( tästä lisää myöhemmin) ja kuljetus siirtyi ja vääntyi osuen sitten siihen kuukauden päivään mikä huonoiten sopi. Harrasta vinttikoiraurheilua ja tämän kilpailuhenkisen hölmöläisyhteisön vuosittainen palkitsemistilaisuus oli juurikin tuona sateisena ja kuraisena lauantaina. No eihän siinä mitään :) Olin ollut kolme viikkoa yhtäsoittoa yövuorossa. Poni tulee lauantai aamuna, omistaja on silmät kierossa. Tarhaan, heinää, pakollinen facepäivitys, tallin siivous ja nukkumaan uudestaan. Iltapäivästä sitten taas heinää, hevoset sisälle viittä vaille kaatosateesta, suihkuun ja laittamaan lettiä, naamaa ja iltapukua. Onnistuin tuossa muuten hieman yli tunnissa, mikä on uusi ennätys:) siitä Vantaalle ja yöllä kotiin. Tänään sitten ehdittiin jutustelemaan hieman. Ronja auttaa minun ja Aapon suhteen luomisessa luonnostaan. Meidän iskä on kotona vuorotteluvapaalla, joten hän on Ronjan elävä heinäautomaatti. Iskä ei myöskään koskaan laita töihin tai komenna ( tai komentaa, mutta Ronjan ikä ja rotu vastaan meidän iskän 1v hevostausta on aina shetikalle voitollinen). Eli Ronja omii iskän. Aapo ei saa tulla heidän luokse, mutta minä olen ihan ok. Mistä johtuen minulla on hupussa kiinni neljävuotias ruunanretale ja itseasiassa se on aika kivaa. Aapo on utelias, reipas ja sillä on rautaiset hermo. Edes meidän hurttalauma ei saanut jäpikkää raiteiltaan. Kolme raviaskelta ja trööt oli kaikki mitä tilanteesta irtosi. Koirien mielestä "toinen peura" oli jo niin jumalattoman kokoinen, ettei lenkkarinnauhat roikkuneet niin kovin suupielistä. Ennen kuin joku ehtii panikoimaan syökö tuo tummanpuhuva idioottilauma tuon ämmän hevoset, niin huoli pois. Greyhound ei englantilaisista elokuvista huolimatta ole peltomaastolenkkien aikana uljaana ratsukon perässä kiitävä koira. Ei ainakaan meillä :) koirat ja hevoset ovat visusti erillään. Hevosten puolesta en niinkään pelkää, osa koirista on vaan kolme kertaa hevosia arvokkaampi.
Ja sitten odottetavissa seuraavassa jaksossa ; eka lenkki, normaalit hoitohommelit, seppä tulee? eli suomeksi todennäköisesti vauhtia ja vaarallisia tilanteita :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti