OMG - teiniangstia kakkonen

Edellisessä jaksossa kerrattiin sujuvasti useimpien nisäkäslajien uros teinien olevan sotkuisia perusäreitä jäkättäjiä, jotka syövät paljon ja mielellään. Teineissä on myös toinen,  usein vaiettu puoli, jossa jonkinnäköisellä lapsenuskolla katsotaan maailmaa kantilta, mihin täysikasvuinen ei enää kykyne.

AVS - paikkaa hakeva teini

Mä nään sen katseesta tuon saman syyttävän lauseen kuin jokunen vuosi sitten. "Ihan sama!" Otsaan on kirjoitettu "mitä välii?" Koska nyt ei ole kyseessä ihmistaimi, mikä asuu saman katon alla, tämä on paikoin jopa koomista.

Kun et ole vahvempi, ole viisaampi!

Ypäjällä yksi opettajista totesi aina, että siinä kohta missä väkivalta alkaa, taito loppuu.Tuossa on vinha perä, josko silti mielestäni varsinkin nuoria rajojaan koettelevia on pakko ojentaa jotenkin. On se sitten ääni, nyppäisy narusta tai raipan mukana pito, kyse on kuitenkin aina oman tilan ja "johtajuuden" vahvistamisesta, ei pieksämisestä. Perusidea kuitenkin on, että ole viisaampi. Ennakoi, ajattele ennen kuin teet ja älä anna periksi.

Mamman kallis kuntosalikortti

Tämän päivän aihe on lapikkaat. Sanan kaikissa merkityksissä.

Kun Aapo tuli kotiin, sillä oli kokoonsa nähden melkoisen reippaat räpylät. No koska asumme Vihdin vuoristossa ja tasamaata ei ole missään kymmentä metriä pitempään, täällä ei nastoitta pärjää. Ei autot eikä ponit. Kuten jo aikaisemmin mainitsin meillä mennää rautaisesti eteenpäin ja tällä hetkellä etsiskelen lähialueelta reipasta ja allakan tuntevaa seppää, joka naputtelisi kilttiin ruunaani nastarenkaat eli talvilapikkaat.

Oirehtiva varusteholisti

Kuten aikaisemmin kerroin, minulla on ollut hevosia ennenkin. Lämminverisiä lähinnä. Kun kenokauloille ostat loimen se on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä jostain iso. Aapon selkäpituus on palttiarallaa 135-140. Varsaravurin 135cm villaloimi muistutti erehdyttävästi makkarankuorta...keittämisen jälkeen. No lupasin itselleni ja aivan selkeästi koko ikänsä paljain persein juosseelle ponilleni, että mamma sovittaa siitä noin kuudenkymmenen loimen vuoresta Aapolle kaikki ihanaiset toppatakit ja villanutut ja sitten loput isot,pienet ja väärät myydään pois. Olen valittavan kiintynyt tuohon turhaan lumppuvuoreen, mutta koska kyseessä oleva vuori aiheuttaa ongelmia parisuhteessa, olen pyhästi luvannut pienentää läjää ja vapauttaa meidän saunan takaisin alkuperäiseen käyttöönsä. Loimivarastona se on silti kovin kätevä. Mutta kuinka tässä sitten kävikään?

Niin se viikko vierähti

Tänään on taas sunnuntai. Aapo on ollut meillä nyt viikon ja ehkä pikkuhiljaa, jos ihan varovasti ajattelee, elämä alkaa tasoittua :) Mutta nyt pätkän matkaa Aaposta vielä silloin kun hän oli kotona. Hiidenmaalla, Eestin lapissa.

Vähän niinkus jäitä polttelis

Hevoskuume on vähän niin kuin autokuume. Harvoin se varoittaa tulostaan tai antaa merkkejä itsestään. Kohta huomaat olevasi jumissa myyntisivustoilla ja tutkivasi bensankulutusta tai perinnöllisiä sairauksia. Hevoskuume on karmea sairaus ja siitä toipuneet ovat joko persaukisia kavioliittolaisia tai ihmeparannuksen kokeneita tuntiratsastajia tai vuokraajia. Minä en ole enää kipeä. Minulla on Aapo.