Vaikka matikka ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani niin muutaman asian aiheesta osaan. Prosenttilaskut, tilavuudet ja ruokintaan liittyvän matikan. Joskus muinoin minulla oli mappi, jossa oli välilehti jokaiselle tallimme kaviokkaalle. Sieltä löytyi sitten kaikki lääkitykset, madotukset ja ruutupaperille lasketut ruokinnat joka rehusta. Nykyään on hieman helpompaa.
Löysin netistä valmiin ja ilmaisen ohjelman mikä laskee perusrehut nätisti yhteen. Heinän analyysitulokset syötetään ohjelmaan suoraan ja valittavana on myös työn raskaus tai sen täysi tekemättömyys. Tästä helpottuneena laskeskelin meidän paksujen possujen ruokintaa ja yritin epätoivoisesti arvioida miten paljon ne nyt sitä työtä tekee. Aapo näyttää ihan hyvältä. Hän ei ole läski tai laiha vaan mukavan pyöreä. Lihastahan me tarvitaan kovasti lisää, mutta sitä ei tule purkista. Ronja taasen on...plösö. Tilannetta ei auta se, että ovat edelleen samassa tarhassa, joten heinää ei voi säännöstellä niillä kolmella ruokinnalla kun ovat ulkona. Illalla taas tekee pahaa jos antaisi tammalle vaan nyrkillisen heinää yötä vasten. Pitkä aika olla nälässä.
Samassa tarhassa ne ovat lähinnä käytännön syistä. Eli lähinnä laiskuuden takia. On huomattavasti helpompaa päästää molemmat tallista hiekkatarhaan kun lähteä kuskaamaan toista veijaria tallin toiselle puolelle aktiivitarhaan. Pitäisi nostaa housut ja niistää nokka niin ei tarvitsisi setikan läskiyttä valittaa. Toinen mikä vaikuttaa Ronjan upeisiin kylkiin on liikunta. Mona ei kerta kaikkiaan voi ratsastaa ponilla niin paljoa, että se vaikuttaisi energiankäyttöön juurikaan mitään. Toisaalta tänään jukuripäätamma toi tytön laukalla kolme kertaa kentältä tallille. Matkaa ylämäkeen joka kerta tommoiset 250m. Kun pumppapumppa laukkaa katsellessani istui piffaavan eestiläisen päällä ja naurultani onnistuin muodostamaan järkevän ajatuksen, päätin hommata Ronjalle hoitajan. Hieman vanhemman tytön, jota ei enää kuskaa kuin märkää lapasta. Katsotaan miten projekti etenee. Ettei kenenkään tarvitsi ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen. Niin sekä lapsi, että poni voivat loistavasti. Monan itsetunto on toki aika nollissa tällä hetkellä, mutta kuka on väittänyt että oppiminen olisi helppoa. Vaikeuksien jälkeen onnistuminen vaan maistuu niin kovin makealta. Aikaa, rutiinia ja asennetta. Kyllä se taas siitä.
Ostin Aapon kuvan perusteella kuten kaikki blogia alusta asti seuranneet tietää. Odotin "pitkään" omaa nöpönassua ja kun Aapo tuli tuli arkikin. Alku oli täältä katsellen aika kamalaa. Testaamista, perseilyä, vääriä otteita ja pirun tyhmiä valintoja. Vääränlaista kuria ja ei kuria olenkaan. Yhteisen sävelen löytyminen ihan perusasioissa oli työn takana. Mutta nyt. Aapo on ollut meillä muutaman kuukauden. Siitä on tullut minun hevonen. Mamman mussu ja perkele. Tuntuu, että joka päivä keksitään jotain uutta tai joku vanha asia, mistä on väännetty ikuisuus menee vahingossa täysin nappiin. Nyt voi oikeasti alkaa vain nauttia tuosta kakarasta.
Aapon ratsastaminen yksin tuossa pellolla on ollut mielenkiintoista. Jännittynyt, huutava ja jänkkäävä varsa, joka ei kuuntele tai keskity. Nyt sunnuntaina menin taas kentälle tietäen, että hunttaavaa ravia ja jarrujen puuttumista on taas luvassa. Näin olikin. Jatkoin sinnillä ja kuunneltiin yhdessä pihassa huutavaa Ronjaa. Sitten vaan jatkoin. Ravasin ja unohdin, että toista stressaa. Olin laukannut ekaa kertaa kentällä vasta pakkasten alettua, eli muutama päivä sitten. Nyt kokeilin laukkaa ensi kertaa yksin ollessa. Eka kierros ja pelkkiä pidätteitä. Toinen kierros ja uskalsi/pystyi istumaan alas. Kolmannella kierroksella tunsi kuinka jännitys valui ponista. Sen jälkeen tehtiin sama toiseen suuntaan. Taivuteltiin molemmat kyljet. Harjoiteltiin pysähdystä. Siirtymisiä. Mamman taitava poika.
Tänään harjoiteltiin laukan nostoja jälleen. Oikea menee mutta vasen on hankalampi. Tempo alkaa olla loistava. Ohjattavissa kulmia myöten. Oikea edelleen helpompi, mutta vasenkaan ei pyöristy niin paljon kuin alussa. Ronjan karkailu kentältä tallille nostaa Aapon sietorajaa olla yksin. Kuten sanottu ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvää.
Mutta on meillä jotain tosi tosi hyvää. Kun nyt palaan tuohon ruokintaan, niin laskelma paljasti pienen puutteen valkuaisessa. En halunnut soijaa joten nappasin paikallisesta maatalouskaupasta säkillisen "greenlinea" eli ruohopellettejä. No olen aivan varma, ettei Aapo ole koskaan tutustunut aiheeseen iltapuuro. Ronja taas sitä vastoin syö kaiken mitä laitat kuppiin ja siihen pystyy hammas. Ronja nassutti silmät kiinni ensimmäistä annostaan, mutta Aapo katsoin puhisten omaansa ja oli silminnähden järkyttynyt tuosta tummasta kasasta, jossa pitäisi olla kaksi porkkanaa, ja nyrkillinen mysliä. Kävin tunnin päästä katsomassa ja ruoka oli syöty. Ponilla poissaoleva ilme. No olin tyytyväinen että ostorehu putoaa ja menin maate.
Seuraavana iltana meillä olikin sitten pitkästä aikaa "matsi". Ilmeni, että alun ennakkoluuloista huolimatta kyseinen puuro oli todettu oikein maistuvaksi. Niin maistuvaksi, että sen vuoksi voi jälleen juosta mamman yli ovista ja käyttäytyä kuin ääliö. No ovista rehaaminen loppui keskusteluun ja siihen ettei ruuat todellakaan ole kupissa kun tulevat sisälle. Tästä sitten seurasi seuraava oppitunti aiheesta "ota nyt helvetti se pää pois sieltä kupista". Näköjään ämpärin tyhjeneminen on ihan helvetillisen pitkä aika odottaa. Projekti on vielä vähän vaiheessa, mutta oletan että kuukauden kuluttua molemmat ahneet ponit odottavat sievästi iltapuuroaan. Tai sitten ei.
Sitten lopuksi pieni pyyntö.
Hei sinä kaveri joka säätelet säätä
Kyselin tässä joku aika sitten että olisiko mitenkään mahdollista saada lunta ja pakkasta. Vaikka ihan vähän. Sen verran että rapa jäätyy ja pääsee tuohon pellolle ratsastamaan ja näkee pitemmälle kuin kolme metriä. Mielestäni pyyntö oli kohtuullinen ottaen huomioon että elettiin joulukuun loppua. Sinulta jäi kuitenkin huomiotta muutama seikka. Kohdassa vähän pakkasta ja vähän lunta, alleviivaisin nyt sanaa vähän. -24 ei ole vähän, se on vitusti. Toki on kiva kun on "lunta", mutta sentti on säälittävän, suorastaan naurettavan vähän. Koita nyt vähän tasapainottaa tätä talvea. Jos voisit toimittaa lisää lunta. Noin 10cm on sopiva määrä. Se voi tulla kerralla tai erissä, mutta viikon sisällä kuitenkin. Pakkasen suhteen taas toivoisin kohtuullisuutta, joten vuorokauden alimman lämpötilan olisi hyvä jäädä -10 lämpimämmälle puolelle. Jos nyt kuitenkin päätät jatkaa tätä "persejäätyyposliiniin"-pakkasta niin haistappa pitkä paska. Minun ponit ovat aivan kypsiä loimiinsa, mitä mätän raukkojen päälle koska minulla on niin helvetillisen kylmä. Meidän sähkömittarin päälle saa pakkasesta huolimatta heittää vettä, koska se pyörii hullun tavalla. Minun sängyssä on täkin lisäksi kaksi vilttiä ja sähköpeitto. Makkarin lämpötila on kiltit 19, mutta päivän aikana koettu totaalijäätyminen ei sula ilman kunnon peittoa. Vedet on jäässä. Tallissa aamulla, tarhassa koko ajan, keittiön putkissa, koirien pihakupissa ja auton jäähdyttimessä. Volvo asuu roikassa ja takat ynnä hellat nielee motin puuta päivässä. Vituttaa ja varpaat on taas jäässä. Niin joo ja arvaappa Säänherra, miten vitusti vinttikoirat tykkää mennä -20 asteen pakkasella paskalle. Suorastaan intoa kihisten siirtyvät metrin ovelta kuistille ja nostelevat jalkojaan sen kaksi minuuttia minkä jälkeen pääsee sisälle. Onneksi ja sitten omaan huoneeseen ja...paskalle. Joten jos millään saa pyytää niin JOKU SAATANAN TOLKKU TÄHÄN KELIIN, NYT!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti