Eiliseltä B-kaupan reissulta lähti mukaan kengurupallo. Koominen sininen sarvekas tyyppi. Täytin sen väljästi ja tänään esittelimme tukkajumalille uuden tarhakaverin. No olihan se hauska. Tämä vaan vahvistaa mietintääni, että jotain puuhaa tarhassa saisi olla. Muutakin kuin shetikan jahtaaminen tai sitä karkuun juokseminen. Kun rullaat tiukkaan sitä hiiresi rollaattoria, niin löydät jutun lopusta meitin iskän tekemän koosteen kengurupallosta.
Tänään oli Aapolla työpäivä. Päätin alkaa ratsastamaan tuossa pellolla, kun ilmojen herra päätti vihdoin hyydyttää sen kantamaan myös hevosta. Lopputulemana tahtoisin antaa ponini osaavampiin käsiin ja mennä takaisin kouluun, armeijaan tai ihan mihin vaan, missä opetetaan ratsastamaan, hallitsemaan 65kg kuritonta läskiä ja hillitsemään pinnaa. Tämän päivän tunti kului seuraavien hokemien äärellä; istu takaperseellä, älä nojaa eteen, pohje irti, istu alas, istu takaperseellä, älä jää vetämään, hengitä, käytä sisäpohjetta, älä vittu vaan käytä mitään pohjetta, istu takaperseellä, älä jää vetämään. Ja sitten ääneen; ei ole kiire, hieno poika, ei ole mihinkään kiire, se on naapurin Matin traktori, se on Matin traktori Matin omassa pihassa, se ei ole mörkö, se on meidän iskä, iskä tekee aitaa, ei ole kiire, käynti riittää, hieno poika, se on meidän iskä ja se Matin traktori.
Mulla on ainakin osittainen ongelma. Aapo käy lievästi kuumana. Ronjan jättäminen kotiin saa sen sekoamaan ihan kunnolla. Tänään pellolle meno, siitäkin huolimatta, että siellä ei ole käyty, toi ensimmäistä kertaa tällä hevosella mieleen että kohta kutsuu äitimaa. Selkään meno on toinen numero. Jos ratsastaisin tarhassa niin ongelmaa ei olisi. Tarhassa seisoo paikallaan tai hipsii hissuksiin, mutta ei hössötä. En vaan voi mennä tarhassa selkään, koska portista en uskalla ratsastaa sen korkeuden takia. Kun tuon varsan pihan puolelle, niin ralli on valmis. Pyörii, hyörii, vanha tuttu ylikävely alkaa taas ja huuto, kovaa ja korkealta. Pellolla sain pyöriä ja volttaa varmaan puoli tuntia ennen jonkin näköistä rauhoittumista. Pienikin liike jossain ja pakka levisi taas.
Kaikesta huolimatta Aapo on nöyrä poika. Se menee vaikka ei haluaisi. Se yrittää kovasti. Kun Aapo rauhoittuu, toimii se tosi kivasti. Nyt vaan alkaa ahdistaa. Pelkään pilaavani koko varsan. Jarrut on, mutta en haluaisi olla suussa kiinni koko ajan. Suurin osa ratsastamisesta on käyntiravihunttaamista. Hevoskirjojen rentous ja oikea mielentila oppimiseen... miten vitussa. Pelkään että Aapo menee jumiin, rikkoo jalkansa huntatessaan, lähtee viemään paniikissa ja kaataa meidät molemmat. Säälittävää märinää tänään. Sorppa
Tiedostan, että varsa tarvitsee aikaa. Toistoja ja rutiinia. Käsittelyä tarhan ja karsinan ulkopuolella. Ohjausta ja opastusta. Silti joka kerta kun tämä ratsastamaan lähtemisen "kuumumisvaihe" alkaa, olen tuskastunut ja kiukkuinen. En hevoselle, itselleni. Yritän komentaa ja rauhoittaa, onnistumatta. Tarvitsen kaverin, että pääsen selkään. Ronja huutaa ja Aapo huutaa. Minä huudan Jakelle. Miten vitussa kaaoksesta voi tulla tai seurata mitään hyvää?
Mitä muuta. Uusi tarha on valmis. Kaksikko menee sinne huomenna. Suunnitelma on, että ovat muutaman päivän tai viikon siinä kahdestaan. Sitten Ronja palaa pihatarhaan ja Aapo jää. Ehkä toivon salaa, että kaksikon erottaminen päiviksi ja tarhaan taluttaminen yms katkaisee tuon kaksikon napanuoran. Toivon, että löydän jostain uskallusta ja jaksamista laittaa Aapolle satula selkään vähintään viidesti viikossa ja viedä se tuonne pellolle huuti tai ei. Jakke kirjoitti omassa blogissaan tänään aiheesta "joulupukki, tuo mulle hevonen?" siinä oli biisinä joplinin "lord would you buy me mersedes benz?" yhdyn tähän niiltä osin, että voisiko joku, ihan kuka vaan lähettää minulle varapäreitä ja säkkitolkulla uskoa, että Aapon ja minun yhteistyö paranee sille tasolle, että voin hymyssä suin todeta lenkille lähtiessä meneväni nauttimaan hevosterapiasta.
Olin myös reipas. Pesin yhdet huonosti pestyt ja päin persettä säilytetyt ravivaljaat. Yritän siis edelleen epätoivoisesti järjestellä varustevuorta tolkun kuntoon ja nyt täytyy sanoa, että eilen hommatut nahanhoito tuotteet olivat hintansa väärti. Heitän vesilintua noilla 2000-luvun alun aarteilla ja uskon kerralla, että ihan kaikki ei kestä taivaan tappiin asti. Huomenna mennään samalla kaavalla kuin tänään. Hoidan tallin, ratsastan tappamatta itseäni ja riemunkirjaavaa poniani, jolla on muuten jumalattoman selvä häntä tätä nykyä, siivoan, pesen valjaita ja jos ehdin, ompelen hieman. Tuo kaikki voisi olla totta JOS ei nuku yhteentoista asti aamulla... jatkamme jos luoja ja Aapo suo :)
Aapon Kengurupallo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti